Ajankohtaista
Blogi 21.9.2026

Milloin politiikasta tuli toisten virheiden etsimistä?

Ongelman osoittaminen ei vielä ratkaise ongelmaa. Kritiikki on keskustelun alku, ei sen lopputulos – ja sen jälkeen pitäisi pystyä vastaamaan kysymykseen: mitä sinä sitten tekisit?

Tuomas Haanpää · Eduskuntavaaliehdokas 2027, Varsinais-Suomi

Tyhjä täysistuntosali, jossa Suomen lippu ja puiset pulpetit

Olen viime aikoina seurannut politiikkaa ehkä hieman eri silmin kuin ennen.

Kun itse on astumassa mukaan, alkaa väistämättä miettiä myös sitä, millaiseen tekemiseen on osallistumassa.

Ja yksi asia on alkanut häiritä.

Missä vaiheessa politiikan tekemisestä tuli niin vahvasti toisten tekemisten, sanomisten ja ehdotusten arvostelua?

Hallitus esittää jotain. Opposition ensimmäinen tehtävä tuntuu olevan kertoa, miksi se on väärin.

Oppositio esittää vaihtoehdon. Hallitus kertoo, miksi se on vastuuton.

Joku ehdottaa veron alentamista, ja toinen kertoo, ketä sillä suositaan. Joku ehdottaa veron korottamista, ja seuraava kertoo, mitä sillä tuhotaan.

Sitten käytetään pari päivää siihen, että etsitään vanha haastattelu, jossa joku on kolme vuotta aikaisemmin sanonut asiasta hieman eri tavalla.

Ja lopulta kaikilla on ollut kiire, mutta itse ongelma odottaa edelleen pöydällä.

Minusta politiikan pitäisi olla enemmän kuin tätä.

On helppo kertoa, miksi toisen ratkaisu ei toimi

Olen ollut yrittäjänä yli 20 vuotta ja johtanut erilaisia organisaatioita.

Siinä maailmassa oppii nopeasti yhden asian: ongelman osoittaminen ei vielä ratkaise ongelmaa.

Jos yrityksen myynti sakkaa, ei johtoryhmässä kovin pitkälle päästä sillä, että joku kertoo myyntijohtajan suunnitelman olevan huono.

Pöytään tarvitaan parempi suunnitelma.

Sama pitäisi päteä politiikkaan.

Jos hallituksen ratkaisu työttömyyteen on mielestäni väärä, minun pitäisi pystyä kertomaan, mitä tekisin itse.

Jos jonkun toisen esittämä veromalli on huono, pitäisi esittää parempi tapa rahoittaa sama asia.

Jos kahdeksan miljardin leikkauslista tuntuu mahdottomalta, ei riitä, että kauhistelee leikkausten suuruutta. Pitää kertoa, mistä rahat sitten tulevat.

Ja sama toimii myös toiseen suuntaan. Jos miljardien veronkorotuksia pidetään huonona ajatuksena, pitää kertoa, miten lasku muuten maksetaan.

Muuten politiikka muuttuu vähän erikoiseksi ravintolaksi: kaikki osaavat arvostella ruokalistaa, mutta kukaan ei mene keittiöön.

Kaikki hyvät ajatukset eivät synny omassa puolueessa

Tämä on minulle tärkeä periaate.

Jos hallitus tekee hyvän päätöksen, haluan pystyä sanomaan sen ääneen.

Jos kokoomuslainen, keskustalainen, vihreä tai perussuomalainen esittää hyvän ajatuksen, se ei muutu huonoksi vain siksi, että puoluekirja on väärän värinen.

Eikä SDP:n esitys muutu hyväksi vain sillä perusteella, että olen itse SDP:n ehdokas.

Politiikan pitäisi kestää enemmän tällaista ajattelua.

Voimme olla eri mieltä tavoitteista. Voimme olla eri mieltä keinoista. Ja välillä meidän pitää olla hyvinkin jyrkästi eri mieltä arvoista.

Mutta erimielisyys ei vapauta velvollisuudesta yrittää löytää ratkaisuja.

Politiikassa tarvitaan myös johtamista

Tämä liittyy siihen, miksi puhun niin paljon johtamisesta.

Suomella on tällä hetkellä aivan riittävästi ongelmia ilman, että meidän tarvitsee keksiä niitä lisää.

Julkinen talous on pahasti alijäämäinen. Työttömyys on korkealla. Väestö vanhenee. Peruskoulun oppimistulokset ovat laskeneet. Yritysten pitäisi investoida ja kasvaa nykyistä enemmän. Turvallisuuteen tarvitaan lisää rahaa.

Näihin kaikkiin voidaan rakentaa hienoja poliittisia vastakkainasetteluja.

Tai sitten voidaan yrittää ratkaista niitä.

Minulle johtaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että julkisessa taloudessa jokaista euroa pitää johtaa.

Ei riitä, että tiedämme paljonko johonkin käytämme rahaa. Meidän pitäisi tietää, mitä sillä rahalla tavoittelemme ja mitä sillä saamme aikaan.

Euro ei ole tavoite. Vaikutus on.

Jos jokin toimii, tehdään sitä enemmän. Jos se ei toimi, muutetaan tekemistä. Jos joku toinen on keksinyt paremman ratkaisun, otetaan siitä opiksi.

Ei tämän pitäisi olla sen monimutkaisempaa.

Kritiikkiä tarvitaan – mutta sen jälkeen pitäisi tulla jotain

En tarkoita, ettei politiikassa saisi arvostella.

Päinvastoin. Vallankäyttöä pitää arvioida kriittisesti. Huonoja päätöksiä pitää haastaa ja vääristä valinnoista pitää pystyä sanomaan suoraan.

Mutta minulle kritiikki on keskustelun alku, ei sen lopputulos.

Siksi olen ajatellut asettaa itselleni politiikassa aika yksinkertaisen säännön:

Jos kerron, mikä jonkun toisen ehdotuksessa on pielessä, minun pitäisi mahdollisuuksien mukaan kertoa myös, mitä tekisin itse paremmin.

Se tekee politiikasta varmasti vaikeampaa.

Toisen ajatuksesta virheen löytäminen on yleensä paljon helpompaa kuin oman ratkaisun rakentaminen. Oman ehdotuksen voi joku vielä laskea, haastaa ja osoittaa huonoksi.

Mutta ehkä juuri sitä politiikan pitäisi olla.

Vähemmän viisastelua siitä, miksi muiden keinot eivät kelpaa.

Vähemmän hurskastelua siitä, kuinka väärässä joku toinen taas oli.

Ja enemmän vastauksia yhteen hyvin yksinkertaiseen kysymykseen:

Hyvä. Mitä sinä sitten tekisit?

Siihen kysymykseen haluan itse politiikassa yrittää vastata.