Terveydenhuollosta puhutaan Suomessa lähes aina rahana. Toinen puoli sanoo, että tarvitaan lisää rahaa. Toinen sanoo, että rahaa on jo tarpeeksi ja ongelma on tehottomuus. Molemmissa on osansa totuutta, mutta kumpikaan ei yksin ratkaise sitä, mikä ihmistä oikeasti koskettaa: pääseekö hoitoon silloin, kun hoitoa tarvitsee.
Minun lähtökohtani on toinen. Terveydenhuoltoa pitää johtaa kokonaisuutena. Jos säästämme perusterveydenhuollossa ja lasku tulee kaksinkertaisena myöhemmin erikoissairaanhoidossa, emme säästäneet mitään. Siirsimme kustannuksen eteenpäin ja lisäsimme inhimillistä kärsimystä matkan varrella.
Hoidon jatkuvuus on laatua ja säästöä
Kaikkein selkein korjattava asia on hoidon jatkuvuus. Paljon palveluja tarvitseva ihminen – monisairas ikääntynyt, pitkäaikaissairas, vaikeassa elämäntilanteessa oleva – tarvitsee nimetyn lääkärin tai pysyvän hoitotiimin.
Kun sama ammattilainen tuntee ihmisen historian, hoito osuu nopeammin oikeaan. Tutkimuksia ei tehdä kahteen kertaan, lääkitystä ei aloiteta alusta, eikä potilas joudu kertomaan tarinaansa joka kerta uudelle kuuntelijalle. Jatkuvuus ei ole ylellisyyttä. Se on sekä parempaa hoitoa että halvempaa hoitoa.
Vahva perustaso ennen kallista erikoistasoa
Terveyskeskus ei ole järjestelmän halpa reunamainen osa. Se on sen tärkein osa. Toimiva perusterveydenhuolto hoitaa suurimman osan vaivoista ajoissa ja edullisesti sekä tunnistaa ne tapaukset, jotka on ohjattava eteenpäin.
Kun perustaso ei toimi, ihmiset ohjautuvat päivystykseen ja erikoissairaanhoitoon – siis kalleimpaan mahdolliseen paikkaan, usein liian myöhään. Painopisteen siirtäminen perustasolle ei ole erikoissairaanhoidon heikentämistä. Se on erikoissairaanhoidon suojelemista turhalta kuormalta, jotta se voi keskittyä siihen, mitä vain se osaa tehdä.
Nuorten mielenterveysapu ennen kriisiä
Kaikkein selvimmin tämä logiikka näkyy nuorten mielenterveydessä. Tänään apua saa liian usein vasta, kun tilanne on kärjistynyt: kun koulu ei enää kulje, kun opiskelu keskeytyy, kun tarvitaan erikoissairaanhoitoa tai lastensuojelua.
Apu pitää saada matalalla kynnyksellä ja lähellä nuoren arkea – koulussa, oppilaitoksessa, nuorisotyössä – ja sen pitää olla jatkuvaa. Yksi tapaaminen ei ole hoitoa. Terapiatakuu ei myöskään ole hoitoa, jos takuun toteuttamiseen ei ole osaavia ammattilaisia. Siksi tavoitteiden rinnalle tarvitaan realistinen suunnitelma henkilöstöstä, osaamisesta ja työnjaosta sekä seuranta siitä, saiko nuori oikeasti apua.
Nuori, joka saa apua ajoissa, jatkaa koulua. Nuori, joka ei saa, saattaa tarvita yhteiskunnan tukea vuosikymmeniä.
Ammattilaisen aika oikeaan työhön
Suomessa on koulutettuja, osaavia ja sitoutuneita hoitajia ja lääkäreitä. Liian suuri osa heidän ajastaan kuluu kirjaamiseen, päällekkäisiin järjestelmiin ja hallintoon. Tämä on johtamiskysymys, ei rahoituskysymys.
Teknologiaa ja tekoälyä pitää käyttää nimenomaan tähän: kirjaamisen, raportoinnin ja rutiinien vähentämiseen, jotta ammattilaisen aika vapautuu ihmisen kohtaamiseen. Teknologia ei korvaa ihmistä hoitotyössä. Se voi korvata osan siitä paperityöstä, joka tänään vie ihmiseltä ajan.
Julkinen vastuu, parhaat tuotantotavat
Minulle julkinen vastuu palveluiden saatavuudesta ja yhdenvertaisuudesta ei ole neuvottelukysymys. Sen pitää säilyä. Ihmisen hoitoon pääsy ei voi riippua hänen maksukyvystään.
Sen sisällä olen kuitenkin käytännöllinen. Julkinen, yksityinen ja kolmas sektori voivat kaikki tuottaa palveluja. Ratkaiseva kysymys on, mikä tuottaa laadukkaan palvelun ajoissa ja kustannustehokkaasti. Sopimusten, hankintaosaamisen ja valvonnan pitää olla kunnossa, ja vaikuttavuutta pitää mitata – ei vain sitä, kuinka paljon rahaa käytettiin.
Palvelun pitää olla myös saavutettavissa
Palvelu ei ole aidosti saatavilla, jos ihminen ei pysty sitä käyttämään. Palvelujen keskittämisessä pitää arvioida myös saavutettavuus: etäisyydet, joukkoliikenne, ihmisen toimintakyky ja se, pystyykö palvelua tarvitseva tosiasiassa pääsemään hoitoon. Erityisen tärkeää tämä on mielenterveys-, päihde- ja muissa palveluissa, joissa hoitoon hakeutumisen kynnys on jo valmiiksi korkea.
Hyvinvointivaltiota puolustetaan sillä, että se toimii
Haluan puolustaa vahvoja julkisia palveluita. Juuri siksi niitä pitää myös uskaltaa uudistaa ja johtaa paremmin. Jokainen kokemus siitä, ettei terveyskeskukseen pääse, ettei kukaan vastaa puhelimeen tai ettei apua saa ajoissa, syö luottamusta koko järjestelmään. Ja kun luottamus katoaa, syntyy poliittinen tila purkaa se.
Paras tapa puolustaa hyvinvointivaltiota on tehdä siitä sellainen, että se toimii. Se tarkoittaa hoitoa ensin – ennen kuin pienestä ongelmasta tulee suuri.